Osakeyhtiön perustamisilmoitus osa 4

mennessä | helmi 12, 2017 | Sijoitusyhtiön perustaminen | 4 Kommentit

Tänään saatan loppuun yllättävän pitkäksi venähtäneen kirjoitussarjan (sijoitus)osakeyhtiön perustamisilmoituksesta. Seuraavana vuorossa:

Kaupparekisteriin ilmoitettava toimiala

Tähän kohtaan tulee vapaamuotoinen kuvaus yhtiön toimialasta. Ohjeistaisin aloittamaan päätoimialasta ja listaamaan sen jälkeen kaikki nykyiset ja potentiaaliset toiminnat, jotka haluaa julkisesti tuoda esille. Loppuun on monesti tapana laittaa fraasi: “ja kaikki muu laillinen liiketoiminta”. 

Toimialakuvauksella ei yleensä ole suoraa merkitystä, paitsi siihen, mitä näkyy yhtiön julkisissa tiedoissa. Erilaisissa tulkinnanvaraisissa tilanteissa toimialakuvaus voi kuitenkin kallistaa tulkintaa suuntaan tai toiseen. Sijoitusyhtiön olisi tärkeää listata toimialakuvaukseen juurikin sijoitustoiminnot, kuten arvopaperikauppa. Jos esitetään verottajalle sijoitustoiminta verotettavaksi elinkeinotoimintana, tukee vastaava toimialakuvaus tämän menettelyn hyväksymistä.

Kaupparekisteriin ilmoitettava toimialakuvaus on syytä kirjoittaa huolellisesti, koska sen muuttaminen vaatii yhtiöjärjestyksen muutoksen, joka on hieman työläämpi prosessi ja maksaa viranomaismaksuina n. 300e.

Verohallintoon ilmoitettava toimiala

Tässä on kyse päätoimialasta, joka valitaan valmiista toimialaluokista. Jos sijoitustoiminta on yhtiön päätoimialana, toimialaluokka 64990 lienee sopivin. Luokan nimi ei paljoa kerro, mutta sen määritelmästä löytyy kohta: “sijoitustoiminta omaan lukuun, kuten riskipääomayritykset ja luonnollisten henkilöiden sijoitustarkoituksessa perustamat yhtiöt”. Vaikka sijoitustoiminta ei olisikaan yhtiön päätoimiala, se voi silti olla elinkeinotoimintaa. Eli yhtiöllä voi olla useita toimialoja, jotka ovat elinkeinotoimintaa. Jos yhtiö harjoittaa arvonlisäverollista myyntilaskutusta, on päätoimialaluokaksi järkevää valita aina sen mukainen luokka. Päätoimialaluokan voi vaihtaa OmaVerosta helposti veloituksetta. 

Osoite- ja yhteystiedot

Kyseessä ovat yrityksen julkiset yhteystiedot, jotka näkyvät YTJ:ssä ja muissa tietopalveluissa. Huomioitavaa tässä on se, että ainoa pakollinen yhteystieto on osoite. Puhtaat sijoitusyhtiöt ym. voivat välttää enimmät markkinointipuhelut ja -sähköpostit ilmoittamalla pelkän osoitteen.   

Yhtiöjärjestyksen sisältö

Yhden omistajan tapauksessa ”Ei valintaa” riittää, jolloin yhtiötä edustaa hallitus. Tulevaisuuden muutosten varalta voi valita esim. ”Yhtiötä edustavat myös hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin yksin ja hallituksen jäsenet kaksi yhdessä”, jolloin mahdollisten uusien osapuolten mukaan tullessa nimenkirjoitusoikeuksia on helpompi jakaa ilman yhtiöjärjestyksen muutosta.

Jos yhtiössä on useita omistajia, kannattaa yhtiöjärjestyksen säännöt laatia huolella. Voit lukea perustietoa yhtiöjärjestyksestä ja osakassopimuksesta. Konsultin tai juristin palvelut ovat tässä tilanteessa suositeltavia. 

Loput vaiheet menevät omalla painollaan. Silmäile vielä yhteenveto, että kaikki näyttää siltä miltä kuuluu. Ole tarkkana, että varmasti kaikki kuittaukset on tehty ja ilmoitus menee käsittelyyn. Y-tunnuksen saa heti, mutta perustamisilmoitus menee käsittelyyn Patentti- ja rekisterihallitukseen sekä Verohallintoon. Ensiksi mainitusta tulee merkintä kaupparekisteriin sekä nimi ja toisesta luonnollisesti Verohallinnon rekisterimerkinnät, olettaen, että kaikki hyväksytään. Perustamisilmoituksen täyttäjä saa nykyään ilmoituksia koskevat viestin sähköpostiin. Yhtiön rekisteröintejä voi seurata myös yritystietojärjestelmässä ytj.fi

sijoitusyhtio.net

Sijoittajan asialla

Etsitkö tilitoimistoa joka ymmärtää sijoittamisesta?

Uusimmat kirjoituksemme täydentävät Inderesin analyysipalvelua

Selaa aiheittain:

Investco

SIJOITTAJIEN TILITOIMISTO

Kirjoittajan pyörittämä tilitoimisto Investco erikoistuu sijoitusyhtiöihin ja holding-yhtiöihin.

4 Kommentit

  1. Itse taisin laittaa toimialaksi omaisuudenhoitotoiminta, kuvaukseen sijoitustoiminta ja arvopaperikauppa. Vähän jälkikäteen harmittaa, kun ei tajunnut, että laittaisi myös perään tuon ”ja kaikki muu laillinen liiketoiminta”. Toki tuolla ei nyt varmaan ole merkitystä yhtään mihinkään?

    Olen mietttinyt, että alkaisin vetää muutamia sivutuloja yrityksen nimiin. Tällöin olisi ainakin suuremmat todennäköisyydet päätyä elinkeinoverotuksen alaiseksi, kun nuo sivutulot ovat aika yksiselitteisesti elinkeinotoimintaa. Sijoitustoimintaa taas voidaan kai tulkita myös tvl:n mukaan jos on liian passiivista (toki itse olen vähän tarkoituksella käynyt ensimmäisenä vuonna aktiivisempaa kauppaa jos se nyt edes yhtään vaikuttaisi asiaan).

    Mikä on muuten sun näkemys. Onko paremmat mahdollisuudet päästä tuohon EVL:n alaisuuteen jos yrityksellä on sivutoimena myös muuta liiketoimintaa, joka täyttää paremmin elinkeinotoiminnan kriteerit kuin varsinainen sijoitustoiminta? Käsittääkseni yhtiötä verotetaan aina kokonaisuutena eli ei voida osittaa siten, että sijoitustoiminta menisi tvl:n mukaan ja sivubisnekset evl:n mukaan?

    Vastaa
    • En osaa kaikenkattavasti sanoa mitä merkitystä tuolla ”ja kaikki muu laillinen liiketoiminta” on, en kuitenkaan usko että paljoa.

      Itse olen kyllä vahvasti siinä uskossa, että yhtiötä voidaan verottaa useista tulolähteistä samaan aikaan, eli olisi mahdollista osittaa sijoitustoiminta TVL:n ja sivubisnekset EVL:n mukaan.

      Mun mielestä sivutoimiset muut liiketoiminnat ei edistä sijoitustoiminnan EVL-tulkintaa. Yhtiön täytyy tarvittaessa pystyä osoittamaan sijoitustoiminnan elinkeinotoiminnallinen luonne. Jos yrittää piilottaa sijoitustoimintaa jonkin muun toiminnan alle, eikös tämä tilanne johdata tulkintaa juuri väärään suuntaan?

      Vastaa
      • Kiitos vastauksesta!
        Hmm. Olen tuon joskus kuullut jonkun lakimiehen suusta, että ”yhtiötä verotetaan aina kokonaisuutena”, mutta saattaahan hän olla väärässäkin.

        Hyvin argumentoitu tuosta sivuliiketoiminnan merkityksestä. Eipä tässä auta muu kuin olla ylospäin mahollisimman ammattimaisen näköinen. Luulisi, että johdannaiskaupankäynti (esim. optiot) viimeistään toimii perusteluna EVL:n alaisuudelle. Saa nähdä miten käy, kun ensimmäinen veropäätös tulee.

        Vastaa
        • Voisiko lakimies olla tarkoittanut, että yhtiön verotusta arvioidaan aina kokonaisuutena. Voisi luulla, että toimintasi katsotaan elinkeinotoiminnaksi. Kerro ihmeessä kun päätös tulee jos ei hyväksytty.

          Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vastaavia artikkeleita

Uudet tekstimme julkaistaan inderes.fi:ssä

Uudet tekstimme julkaistaan inderes.fi:ssä

Uudet kirjoituksemme täydentävät jatkossa Inderesin analyysipalvelua ja julkaistaan inderes.fi:ssä. Ensimmäiset tekstit käsittelevät tuttuja aiheita holding- ja sijoitusyhtiön verotukseen ja kirjanpitoon liittyen, joskin uudesta näkökulmasta. Myöhemmät tekstit tulevat...

YEL-uudistus 2023

YEL-uudistus 2023

Tekstiä on päivitetty 22.11.2023. Yrittäjän eläkelakiin on esitetty muutosta. Esitys on eduskunnan käsittelyssä ja on mahdollista, että se tulee vielä voimaan 1.1.2023. Käsittelyn tilannetta voi seurata alla olevasta linkistä....

Kuolinpesä – listaamattomien osakkeiden myynti

Vieraskirjoittaja Jaakko JääskeläOstaja-Invest Oy (ostammeosakkeita.fi)   Mukavaa kevään alkua blogin lukijoille! Tämän kertaisen kirjoituksen tavoite on auttaa kuolinpesien (puhekielessä usein perikuntien) osakkaita ymmärtämään, miten listaamattomien...